Tykkinaiset – FC Akat 2-1

Tämän päivänen naisten sarjan ottelu oli saanut paikalle miltei koko joukkueen. Väkeä oli niin paljon, että Tykkinaisista muodostui yhtä naista vajaa neljä kentällistä. Vaihtonaisia oli siis niin runsaasti, ettei kenenkään tarvinnut tuskailla jaksamisen kanssa. Kiovan kenttä tosin on kuuluisa suuruudestaan,

Tykkinaiset – Sinikaarti 0-11

Juhannuksen jälkeen ei paljon lepoa suotu Tykkinaisille vaan maanantaina oltiin heti valmiina uuteen peliin. Vastustaja oli ehkä kauden odotetuin, löytyihän porukasta perheenjäsenkin. Naiset eivät kuitenkaan paljoa kainostelleet vaan antoivat miehille kunnon vastuksen siitäkin huolimatta, että yhtä jos toistakin Tykkinaista vaivasi

Tykkinaiset – FC Putzi 5-0

Tiistaina klo 18 Tykkinaiset kohtasivat Pellervon kentällä Putzin. Tykkiläisiä olikin kokoontunut yhden naisen verran yli kolme kentällistä. Kapteenimme Luru päivysti tällä kertaa maalin suulla Marikan lomaillessa. Peli saatiin käyntiin ja Tykkinaiset, ilmeisesti puhtia saaneena tulevasta pitkästä viikonlopusta, painosti kerrankin heti

Hullu Poro – Tykkinaiset 13-0

Hellekelien jälkeen saimme pelailla mukavan viileässä kesäillassa myöhäispelissä. Tuomari ja pelaajat olivat yhtä mieltä, että peli aloitettiin hyvissä ajoin. Pelin kulku oli normaalia puistofutismeininkiä ja pojat ottivat tilanteen hyvin haltuunsa, vaikka tykit laittoivat hanakasti vastaan. Maalivahtimme ollessa sairaslomalla, verkkoja suojelemaan

Ilvesleidit – Tykkinaiset 1-1

Tykkinaiset kohtasivat vanhan tutun maanantain illassa, vaikkakin Ilvesleidit olivat hankkineet täksi kesäksi lisäjoukkoja tiimiinsä vahvistamiseksi. Punapaitoja oli kerääntynyt tähänkin otteluun runsaasti ja saimme kokoon kolme täyttä kentällistä. Marika siirtyi kentälle hyökkäyksen vahvistukseksi ja Anne hyppäsi tolppien väliin. Vanha tuttu aiheutti

Tykkinaiset – Team 9 2-14

Huh, mikä helle! Tykkinaiset saapuivat Pellervon pienelle, mutta sitäkin pölyisemmälle kentälle rentoutuneella asenteella. Miehiä vastaan pelaaminen on joka kerta yhtä mukavaa, mutta myös fyysisesti todella rankkaa. Onneksi Team 9:llä oli myös mielessä pelata mahdollisimman rennosti ja hyvällä mielellä. Vastustajajoukkueemme osoittautuikin

Tykkinaiset – ACE-Naiset 0-3

Tänään oli kova taisto Naisten kuntopallo -sarjan kärkisijoista. Innokkaana koutsikin pääsi testaamaan Pellervon kentän pitävyyden sekä totisen taistelun helteellä. Kenttä osoittautui oikein toimivaksi. Vaihtopenkki saatiin näppärästi puiden alle varjoon ja paikka oli muutenkin oiva, kun saatiin koko kentällinen vaihdettua aina

Tykkinaiset – Kaaripallo 0-13

Aurinko paistoi täydeltä terältä, kun Tykkinaiset kohtasivat Kaaripallon kauden toisessa puistofutisottelussaan. Pelaajia oli ilmestynyt paikalle taas hiukan liian vähän, mutta eipä sille mitään voinut. Kaiken maailman koulujen päättäjäiset yms. olivat ilmeisesti vieneet ihmiset mennessään, mutta tällä määrällä oli pärjättävä. Meinasimme