Tykkinaiset – FC Putzi 4-0

Kesäkauden viimeinen peli oli sopivasti elokuun viimeisenä päivänä. Syksy teki jo tuloaan eikä aurinko liiemmin lämmittänyt, kun Tykkinaiset kohtasivat kolmannen kerran FC Putzin. Ennen matsia todettiin ettei pelkästään Tykkinaisilla ollut vaikeuksia löytyy Härmälän kenttää, vaan Putzit olivat väärällä kentällä. Onneksi

Ilvesleidit – Tykkinaiset 1-3

Perjantain alkuilta ja lämmin auringonpaiste loivat hyvät lähtökohdat Tykkinaisten ensimmäisen kuntopallokauden toiseksi viimeiselle ottelulle. Pelejä oli tähän mennessä molemmilla joukkueilla takana jo paljon ja siksi ehkä väkikatokin koetteli hieman molempia osapuolia. Liekö tästä johtuen peli lähti liikkeelle lähes matelevalla tempolla.

Tykkinaiset – VHS 0-13

Tykkinaisten toiseksi viimeinen peli puistofutiksessa pelattiin VHS-joukkuetta vastaan. Tykkinaisia oli kertynyt hyvin paikalle maanantai-iltana, vaikkakin monilla oli paikat tukossa ja väsymys painoi lauantain Kangasalan Sanomat -turnauksen vuoksi. Ja loputkin Tykkinaiset olivat muuten vaan väsyneitä viikonlopun riennoista. Mutta maanantaihan on viikon

FC Kangasala – Tykkinaiset 0-1

Tykkinaiset lähtivät perjantaiseen peliin jonkinlaisessa altavastaajan asemassa. Olimme kuulleet FC Kangasalan pelanneen ACE-naisia vastaan vain täpärän 1-0 häviön ja osasimme odottaa kovaa vastusta. Kentän laidalla ennen pelin alkua laskeskelimme vastustajan joukkojen määrää ja päätimme, että tarkasti pelaamme omaa peliä ja

Tykkinaiset – FC Hemu 0-10

Joukkue kokoontui ennen peliä yhdistyksen kokoukseen ja keräsi voimia peliin Annelin erityisen hyvää leipää nauttien ja joukkueen asioista keskustellen. Hyvän fiiliksen tärkeydestä puhuttiin paljon ja niin raikui kannustushuudot ja -laulut kentän laidalla pelin alusta lähtien. Sään yllättävä sateisuuskaan ei haitannut

Tykkinaiset – Ilvesleidit 3-0

Tiistaisen vesisadepelin jälkeen pidettiin yksi huilipäivä, kun keskiviikon treenit peruttiin vähäisen osanottajamäärän vuoksi. Kyllä, innokkaimmat olisivat olleet menossa treenaamaan nurmelle vaikka tälle viikolle osuu yhteensä kolme peliä ja viikonlopulla häämöttää Pyynikin beach soccer -turnaus. Leppeä kesäinen ilta oli Tykkinaisille juuri

ACE-Naiset – Tykkinaiset 3-1

Muutaman viikon kesätauon jälkeen saimme vastaamme kuntopallon kovimman mahdollisen vastustajan: ACE-Naiset. Aurinko pilkisteli pilvien lomasta ja tuuli puuskutti navakasti; oli juuri sopiva ilma pelailuun. Vielä kun jalassa olivat uutukaiset, juuri painosta noudetut pelihousut, oli fiilis mitä mahtavin. Tämän pelin päätimme