Kesäkauden viimeinen peli oli sopivasti elokuun viimeisenä päivänä. Syksy teki jo tuloaan eikä aurinko liiemmin lämmittänyt, kun Tykkinaiset kohtasivat kolmannen kerran FC Putzin. Ennen matsia todettiin ettei pelkästään Tykkinaisilla ollut vaikeuksia löytyy Härmälän kenttää, vaan Putzit olivat väärällä kentällä. Onneksi
Ilvesleidit – Tykkinaiset 1-3
Perjantain alkuilta ja lämmin auringonpaiste loivat hyvät lähtökohdat Tykkinaisten ensimmäisen kuntopallokauden toiseksi viimeiselle ottelulle. Pelejä oli tähän mennessä molemmilla joukkueilla takana jo paljon ja siksi ehkä väkikatokin koetteli hieman molempia osapuolia. Liekö tästä johtuen peli lähti liikkeelle lähes matelevalla tempolla.
FC Kangasala – Tykkinaiset 0-1
Tykkinaiset lähtivät perjantaiseen peliin jonkinlaisessa altavastaajan asemassa. Olimme kuulleet FC Kangasalan pelanneen ACE-naisia vastaan vain täpärän 1-0 häviön ja osasimme odottaa kovaa vastusta. Kentän laidalla ennen pelin alkua laskeskelimme vastustajan joukkojen määrää ja päätimme, että tarkasti pelaamme omaa peliä ja
FC Putzi – Tykkinaiset 0-4
Kello lähenteli kuutta ja FC Putzin toinen kohtaaminen alkoi lähestyä. Tykkinaisten paitoja oli paikalla runsaasti ja tarkempi tarkastelu osoitti, että myös muutama vastustaja oli ilmestynyt paikalle. Tuomarin saapuessa, meitä oli 15 tykkinaista ja 6 vastustajaa. Ennen pelin alkua kävimme keskustelua
Tykkinaiset – Ilvesleidit 3-0
Tiistaisen vesisadepelin jälkeen pidettiin yksi huilipäivä, kun keskiviikon treenit peruttiin vähäisen osanottajamäärän vuoksi. Kyllä, innokkaimmat olisivat olleet menossa treenaamaan nurmelle vaikka tälle viikolle osuu yhteensä kolme peliä ja viikonlopulla häämöttää Pyynikin beach soccer -turnaus. Leppeä kesäinen ilta oli Tykkinaisille juuri
ACE-Naiset – Tykkinaiset 3-1
Muutaman viikon kesätauon jälkeen saimme vastaamme kuntopallon kovimman mahdollisen vastustajan: ACE-Naiset. Aurinko pilkisteli pilvien lomasta ja tuuli puuskutti navakasti; oli juuri sopiva ilma pelailuun. Vielä kun jalassa olivat uutukaiset, juuri painosta noudetut pelihousut, oli fiilis mitä mahtavin. Tämän pelin päätimme
Tykkinaiset – FC Kangasala 3-0
Aurinko paistoi jälleen ja porukka oli hyvillä mielin. Kentän laidalla valmistauduttiin viimeiseen peliin ennen kahden ja puolen viikon mittaista kesätaukoa. Hymy oli herkässä yhdellä jos toisellakin, koska 2-3 peliä viikossa parin kuukauden aikana on joukkuetta kieltämättä uuvuttanut. Käsittämättömän sankka joukko
Tykkinaiset – FC Akat 2-1
Tämän päivänen naisten sarjan ottelu oli saanut paikalle miltei koko joukkueen. Väkeä oli niin paljon, että Tykkinaisista muodostui yhtä naista vajaa neljä kentällistä. Vaihtonaisia oli siis niin runsaasti, ettei kenenkään tarvinnut tuskailla jaksamisen kanssa. Kiovan kenttä tosin on kuuluisa suuruudestaan,
Tykkinaiset – FC Putzi 5-0
Tiistaina klo 18 Tykkinaiset kohtasivat Pellervon kentällä Putzin. Tykkiläisiä olikin kokoontunut yhden naisen verran yli kolme kentällistä. Kapteenimme Luru päivysti tällä kertaa maalin suulla Marikan lomaillessa. Peli saatiin käyntiin ja Tykkinaiset, ilmeisesti puhtia saaneena tulevasta pitkästä viikonlopusta, painosti kerrankin heti
Ilvesleidit – Tykkinaiset 1-1
Tykkinaiset kohtasivat vanhan tutun maanantain illassa, vaikkakin Ilvesleidit olivat hankkineet täksi kesäksi lisäjoukkoja tiimiinsä vahvistamiseksi. Punapaitoja oli kerääntynyt tähänkin otteluun runsaasti ja saimme kokoon kolme täyttä kentällistä. Marika siirtyi kentälle hyökkäyksen vahvistukseksi ja Anne hyppäsi tolppien väliin. Vanha tuttu aiheutti