Huh hellettä! Tänään pelattiin ensimmäistä kertaa oikein kunnon kuumuudessa. Jo ajoissa ennen peliä koitettiin huolehtia toistemme nestetankkauksesta, ettei sitä tehtäisi aina ainoastaan pelin jälkeen :). Myös punaisissa pelaava FC Kangasala oli tänään kotijoukkue ja me saimme pukea päällemme ensimmäistä kertaa valtavan hienot harkkaliivimme. Koska sää sen todellakin salli, suurin osa porukkaa pelasi pelkällä harkkaliivillä kunnon kesäfiiliksellä.
Pelin alussa Tykkinaiset oli tavalliseen tapaansa taas hetken ihan kuutamolla. Kangasala nousi muutamiin kunnon hyökkäysrykäyksiin ennen kuin saimme pelimme käyntiin. Onneksi Monkku oli taas paikallaan näissäkin hetkissä. Peli oli jonkun aikaa suht’ tasaista, mutta pikkuhiljaa erän loppua kohden Tykkinaiset alkoivat painostaa. Maalia ei vain meinannut tulla millään. Tokkopa olemme miehiä vastaan saaneet harjoitella sitä puolustusta hieman enemmän kuin maalien tekoa. Erään Ansan hienon laukauksen mentyä hieman maalin ohi, tuomari sanoi, ettei nimi Tykkinaiset ole turhaan joukkueemme nimenä.
Lyhyellä erätauolla Marika antoi pikaisen briiffin sen mukaan, mitä oli maalilta nähnyt ja taas mentiin. Tykkinaiset jatkoivat painostusta, mutta FC Kangasala nousi nopeisiin vastahyökkäyksiinsä terävästi. Lopulta vastustaja astui Ansaan, kun Pohjolan tykki puhui. Kuten joukkueen tapoihin kuuluu, maalia juhlittiin äänekkäästi, vaikka kentällä leijuva pöly yrittikin kaikin tavoin tukkia pelaajien suut. Lisää maaleja oli tarkoitus tämän jälkeen tehdä, mutta toisin kuitenkin kävi, kun FC Kangasalan pelaaja sai katkon ja kääntyi nopeaan vastahyökkäykseen. Vaikka Tykkinaiset saavuttivat vastustajan maalin edessä, oli se jo liian myöhäistä. Tilanne tasoittui maaleihin 1-1. Tykkinaiset yrittivät johtomaalia tosissaan jäljellä olevan viiden minuutin ajan, mutta vastustaja sumppasi maalinsa. Lopussa Ansa vielä tarjoili hienon syötön Lurun jalkaan, mutta osuma ei onnistunut ja pallo leijui yli maalin. Pillin soidessa tilanne oli edelleen tasan.
Joukkueet kiittelivät hyvästä pelistä molemmin puolin. FC Kangasalan pelaajat tulivat vielä pelin jälkeen kutsumaan Tykkinaisia Kangasalla elokuussa järjestettävään Kangasalan Sanomien nurmikenttäturnaukseen. Ennen sitä turnausta kohtaamme kuitenkin vielä kahdesti myös Kuntopallon merkeissä.
Pelaajaluettelo:
1 Marika Vierikko
2 Laura Autio
3 Kati Kyyrö
4 Anne Valtonen
5 Hanna Mäkelä
6 Johanna Holma
8 Rita Koivunen
9 Anu Kuhmonen
10 Merja Kanervisto-Koivunen
11 Kati Santasalo
12 Tarja Tanttu
14 Leena Luoma
16 Terhi Tiittanen
17 Ansa Pohjola
30 Tanja Valtonen