Vettä vihmoi taivaan täydeltä ja mittari näytti tuskin kymmentä astetta, mutta yhdeksän innokasta Tykkiä Hanna, Ansa, Kati, Leena, Mervi, Kaisa, Anne, Tanja ja Pauliina, saapuivat paikalle sadetta ja kylmyyttä uhmaten kauden viimeiseen puistofutispeliin. Kyllä luonnonlakeja uhmasivat miehetkin kun pelasivat t-paidoissa kylmyydestä huolimatta, meillä onneksi on pitkähihaiset pelipaidat…

Vaihtopelaajia oli kaikki kolme kappaletta, joten ei sitä paljon ehditty sateessa värjötellä. Pojat latasivat palloa kanuunan lailla ja välillä taisi potkuissa olla aika laillakin ruutia. Kovaa pelasivat poijjaat, mutta niin pelasimme mekin. Maalia vahti tällä kertaa Anne, joka otti palloja vastaan muurin lailla, uskomattomiin suorituksiin venyen. Puolustajat tekivät parhaansa ja taistelivat myös kuin tykit! Hyökkääjien nokkelat harhautukset ja vikkelät jalat saivat aikaan muutamia hyviä tilanteita ja yhdestä hyvästä syötöstä sai nokkelajalkainen tykkihyökkääjämme Ansa taiteiltua pallon maalivahdin ohi maaliin toisessa erässä! Siitäkös riemu repesi Tykkien leiriin ja sen riemun turvin intoa kesti peliin loppuun saakka.

Pelin lopputulos oli lopulta 11-1 HC-Kanuunalle. Kiitos pelistä pojat, tähän peliin ja näihin tunnelmiin oli mukava lopettaa puistofutiskausi 2007.

Kokoonpano
4 Anne Valtonen
5 Hanna Mäkelä
7 Mervi Hautala
11 Kati Santasalo
14 Leena Luoma
15 Pauliina Vuorinen
17 Ansa Pohjola
18 Kaisa Soronen
30 Tanja Valtonen

HC Kanuuna – Tykkinaiset 11-1