Perjantain alkuilta ja lämmin auringonpaiste loivat hyvät lähtökohdat Tykkinaisten ensimmäisen kuntopallokauden toiseksi viimeiselle ottelulle. Pelejä oli tähän mennessä molemmilla joukkueilla takana jo paljon ja siksi ehkä väkikatokin koetteli hieman molempia osapuolia. Liekö tästä johtuen peli lähti liikkeelle lähes matelevalla tempolla. Kun kukaan ei mennyt kovaa, oli kaikkien helppo löntystellä. Tykkinaiset yrittivät valaa tehokkuutta toisiinsa vaihtopenkillä, mutta hankalaa se oli.

Piristysruiske tuli yhtäkkiä kuin kylmä sadekuuro, kun vastustaja iski 1-0 maalin. Maali syntyi sähellyksestä omalla maalilla. Anne sai torjuttua ensimmäisen laukauksen, mutta purkupalloon pääsi jälleen vastustaja. Tällä kertaa veto osui tolppaan. Edelleen oli Tykkinaisten puolustus hukassa, sillä edelleen vastustaja sai pallon eikä enää aikaillut vaan iski pallon häkin perälle. Kun Tykkinaiset olivat altavastaajan asemassa, tuntui peli taas omemmalta ja alkoi kulkea paremmin. Ennen erätaukoa Ansan raivoisa yrittäminen palkittiinkin ja tilanne tasoittui 1-1:een.

Tauolla vaihdettiin vain nopeasti puolia, heitettiin kannustushuudot kehiin ja palattiin kentälle, jotta hyvä vire säilyisi. Toinen erä oli taas meiltä parempaa peliä. Vastustajan maalivahti torjui laukauksiamme hyvin, mutta Vipen antama kulmapotku kulki Katin kosketuksesta maaliin kuin unelma eikä maalivahti voinut tilanteelle mitään. Tappioasemasta nousu johtoon tuntui makealta ja sai joukkueen yrittämään entisestään. Liikaa innostusta kuitenkin varottiin, sillä vastustajan muistettiin aiemminkin rankaisseen viime minuuteilla. Tämä pelko ei kuitenkaan toteutunut, sillä Mervi täräytti erän lopussa loppulukemiksi 1-3.

Hieno peli ja hyvä fiilis! Suuret kiitokset myös vastustajalle! Pelin jälkeen sponsoriravintola Railon kulttuuri kutsui pelaajia hetkeksi rentoutumaan. Koska illan tuomari ei tuomitse enää pelejämme tällä kaudella, uskalsimme pyytää myös häntä mukaan. Kiitos seurasta!

Kokoonpano
4 Anne Valtonen
5 Hanna Mäkelä
6 Johanna Holma
7 Mervi Hautala
11 Kati Santasalo
14 Leena Luoma
16 Terhi Tiittanen
17 Ansa Pohjola
30 Virpi Jern

Ilvesleidit – Tykkinaiset 1-3