Riihitien kentän korkkaus tältä kaudelta tapahtui perjantaina klo 17. Vastassa oli ACE-naiset, jotka voittivat opiskelijaliikunnan SM-kisoissa naisten futsal-sarjan ja johtivat ensimmäisen vajaan kierroksen jälkeen Kuntopallon sarjaa. Perjantainen peli osoitti, että Tykkinaisilla on omaa elämää, koska pelaajakato oli käynyt eilisestä pelistä. Ensimmäiseen erään mentiin 8 kenttäpelaajalla, kun taas ACE-naisia taisi olla jopa 14 kappaletta.

Ennakko-odotuksistamme poiketen eivät ACE-naiset meitä huomattavasti taitavampia olleet. Muutamia hyviä juoksijoita ja ihan hyvää teknistä pelaamista nähtiin, mutta siltä onnistuimme viemään kovimmat tehot kontaktipelillä. Olisivatko siitä ACE-naiset hermostuneet, kun yksi sun toinenkin käytti melko rankasti kyynärpäätaktiikkaa? Ensimmäisessä erässä palloteltiin puolin ja toisin ja harmittavasti onnistui vastustaja pistämään pallon maaliinkin, mutta oli meilläkin niitä maalipaikkoja. Siihen nähden, että vaihtopelaajia oli vain nimeksi ja Leena oli koko ensimmäisen erän kentällä, pelasimme todella hyvin. Tosiasiahan on, että jos ei jaksa juosta niin sitten ei jaksa.

Erätauolle mentiin muistaakseni lukemissa 0-2, ja jos näin oli, niin sitten heti toisen puolikkaan alussa tuli vastustajille maali lisää (toimittaja ei muista ihan tarkkaan, mutta onko sillä sitten jotain väliä?). Onneksi saimme lisäpelaajan, kun Ansa saapui paikalle ja kentälle tuli lisää juoksuvoimaa tuoreista jaloista. Jälleen tapahtui käsittämätön toisen erän herääminen ja kaikki tuntuivat saavan lisää virtaa kinttuihinsa. Varmaankin vajaa kymmenen minuuttia oli kerinnyt erä vanheta, kun armoton taistelu palkittiin ja Ansa latasi nätisti pallon oikeaan alakulmaan. Onnistumisen jälkeen tuli peliin lisää tarkkuutta ja jossain vaiheessa hallinta siirtyi aavistuksen verran meille. Seurauksena oli paljon pallon räiskimistä yli sivurajojen, josta pääsimme hyvin avaamaan peliä. ACE-naiset selvästi tiivistivät peliään loppua kohden peluuttaen vain tiettyjä pelaajiaan, mutta taktiikka ei tuottanut tulosta vaan peli päättyi lukemiin 1-3.

Vaikkakin kokoonpanomme oli vajaa ja osa puolikuntoisia, pelasimme leijonan lailla, vai pitäisikö sanoa Tykkinaisen lailla. Tappio on aina tappio, mutta tämä ei jää harmittamaan, koska jaksoimme vajaallakin miehityksellä pistää kampoihin ja tulos oli siedettävä. Viimeinenkin karvas maku huuhtoutui kurkusta alas Katiskan terassilla vesisateessa ja entistä kovemmalla meiningillä lähdetään revanssiin puolentoista viikon päästä.

Kokoonpano
1 Marika Vierikko
3 Kati Kyyrö
8 Rita Koivunen
9 Anu Kuhmonen
10 Merja Kanervisto-Koivunen
11 Kati Santasalo
12 Tarja Tanttu
14 Leena Luoma
17 Ansa Pohjola
18 Kaisa Soronen

Tykkinaiset – ACE-Naiset 1-3