Aurinko paistoi jälleen ja porukka oli hyvillä mielin. Kentän laidalla valmistauduttiin viimeiseen peliin ennen kahden ja puolen viikon mittaista kesätaukoa. Hymy oli herkässä yhdellä jos toisellakin, koska 2-3 peliä viikossa parin kuukauden aikana on joukkuetta kieltämättä uuvuttanut. Käsittämättömän sankka joukko punapaitaisia Tykkinaisia saapui pelaamaan ja jälleen kerran säädettiin sekä paikkojen että kenttien kanssa. Ottelun alkaessa kuitenkin lähes kaikki kai tiesivät missä ja koska pelaisivat.

Ottelu oli odotetusti tasaväkinen, mutta aavistuksen verran hallinta pelistä taisi olla Tykkinaisilla. Tarkka puolustuspeli, heti kylkeen kiinni ja ylhäältä pelin katkominen toimi suhteellisen hyvin, koska vaikka FC Kangasala pääsi hyökkäyksiin, ne tyssäsivät joko puolustajiin tai viimeistään Marikaan. Ensimmäisellä puolikkaalla nähtiin jo kauan odotettu Leenan kauden ensimmäinen maali mahtavan pallorallin seurauksena. Sitä voi jo sanoa tahtomaaliksi, kun pallo pyöri vuoron perään molemmilla joukkueella noin metrin maaliviivasta ja loppujen lopuksi Leena pallon kiskaisi oikeasta kulmasta maalin perukoille.

Toisella puolikkaalla FC Kangasala pelasi kovemmalla sykkeellä, mutta kerrankin Tykkinaiset pystyivät pitämään maalista huolimatta oman pelinsä kuosissa. Luru ilmeisesti kuuli kentän laidalta vihjailut kaikissa tilanteissa laukomisesta ja sijoitti nätisti maalivahdin taakse Tykkinaisten toisen maalin. Muutamat FC Kangasalan vaaralliset hyökkäykset päätyivät meidän onneksi joko päätyyn tai Marikan hyppysiin. Viimeisestä riemun aiheesta vastasi Outi nostaessaan pallon maalivahdin ohitse.

Kerrankin Tykkinaiset pystyivät pelaamaan ehjän ottelun, jossa vauhti pysyi hyvin yllä, pidettiin kohtuullisen hyvä miespuolustus eikä maalien jälkeen nukahdettu, vaikkakin yksi tilanne omassa päässä oli tosi lähellä. Tällaiseen peliin pitäisi pystyä kaikissa matseissa ja ehkä kesätauolla kerätyt voimavarat sitten tarjoavatkin tätä tuleviin peleihin. Kaikista ilahduttavinta kuitenkin on, että joukkue on oikeasti aktiivinen ja pelaajia riittää vaihtopenkillä mielin määrin. Tästä on hyvä aloittaa kesätauko ja jatkaa entistä suuremmalla innolla seuraavan peliin.

Kokoonpano
1 Marika Vierikko
2 Laura Autio
3 Kati Kyyrö
4 Anne Valtonen
5 Hanna Mäkelä
8 Rita Koivunen
9 Anu Kuhmonen
10 Merja Kanervisto-Koivunen
11 Kati Santasalo
13 Outi Zacheus
14 Leena Luoma
15 Pauliina Vuorinen
16 Terhi Tiittanen
17 Ansa Pohjola
18 Kaisa Soronen
22 Maiju Ollikainen
28 Maiju Hartman
30 Tanja Valtonen
Evita Kankainen

Tykkinaiset – FC Kangasala 3-0