Tykkinaiset kokoontuivat kauden ensimmäiseen peliin Kiovan kentälle harmaassa säässä. Kentän laidalle ilmestyneet rajaviivat olivat mukava näky tuodessa selkeyttä ja pienentäessä ”suuren” kentän kokoa. Tykkinaisia olikin kokoontunut mukava määrä ja kaikille paikoille saatiin useampi vaihtonainen. Talven jälkeen oli hienoa päästä taas pelaamaan ja se näkyi hymyissä.
Pelin alku oli tasainen. Tykkinaisten tyylin mukaisesti myös tahmea. Syötöt menivät kuitenkin hienosti perille ja vastustajan maalille saatiin monia vetoja, mutta onni ei suosinut. Myös vastustaja pääsi tekemään muutaman hyökkäyksen, mutta vedot olivat tykkinaisten onneksi hätäisiä ja ne menivät ohi maalin. Puolustajien hyvä naisvartiointi teki myös tehtävänsä. Pari ylimääräistä sydämentykytystä kuitenkin tuli pallon unohtuessa yksin tilanteen jälkeen, mutta kiitos valppaan maalivahtimme Marikan reagointikyvyn, pallo saatiin pois omalta alueelta. Luru sai loppusekunneilla aikaan upean pelitilanteen, mutta harmiksemme tuomari puhalsi ensimmäisen erän päättyneen. Tauolle menimme lukemissa 0-0.
Toiseen erään mennessä oli kaikilla rento olla ja näkyjäkin oli jo saatu: Te voitatte tämän pelin! Tykkinaiset selkeästi ottivat kovemman otteen peliin ja tulostakin alkoi tulla. Terhin tarkka syöttö vastustajan maalille toi hetkellisen hässäkän ja Anne viimeisteli pallon maaliin vastustajan jalan kautta. Tästä innostuneena pelin syke nousi Tykkinaisten maalinnälän kasvaessa ja vastustajan yksittäiset hyökkäykset saatiin nopeasti kuriin. Ansa sai aikaan hienoja vetoja maalille, joten oli oikeus ja kohtuus, että yksi kovista vedoista meni sisään. Maali tuli niin nopeasti ettei kentällä laidalla olleet edes tajunneet ensin maalin tulleen.
Minuutti peliaikaa ja Tykkinaiset painostivat. Saatiin aikaan kulmapotku, josta tuli monia vetoja maalille. Pallo pyöri pelaajien jaloissa ja seassa vastustajan maalivahti. Yläriman kautta pallo ponnahti takaisin kentälle, mutta maalia ei syntynyt. Peli päättyi onnelliseen olotilaan. 2-0 voitto ensimmäisestä pelistä! Tästä on hyvä jatkaa.
Kokoonpano
1 Marika Vierikko
2 Laura Autio
4 Anne Valtonen
6 Johanna Holma
7 Mervi Hautala
9 Anu Kuhmonen
11 Kati Santasalo
12 Tarja Tanttu
14 Leena Luoma
15 Pauliina Vuorinen
16 Terhi Tiittanen
17 Ansa Pohjola
18 Kaisa Soronen
28 Maiju Hartman
30 Tanja Valtonen