Aurinko paistoi täydeltä terältä, kun Tykkinaiset kohtasivat Kaaripallon kauden toisessa puistofutisottelussaan. Pelaajia oli ilmestynyt paikalle taas hiukan liian vähän, mutta eipä sille mitään voinut. Kaiken maailman koulujen päättäjäiset yms. olivat ilmeisesti vieneet ihmiset mennessään, mutta tällä määrällä oli pärjättävä. Meinasimme joutua pelaamaan ilman tuomaria, kun kolmea vaille tasan ei ketään näkynyt ja molemmat joukkueet olivat valmiina, mutta sittenkin ”raitapaita” saapui paikalle juuri kellon lyödessä tasan viisi.

Ensimmäinen erä alkoi suhteellisen hyvin, mutta jo muutaman minuutin jälkeen Kaaripallo otti hallinnan pelistä. Kuumuus teki tehtävänsä ja vauhtia ei meinattu oikein millään saada aikaiseksi. Kaaripallon pojat hallitsivat palloa ja tilanteita eikä meidän auttanut muuta kuin yrittää pysyä perässä. Vielä kun Tarjankin jalat sanoivat sopimuksensa irti, hiljeni huuto vaihtopenkillä lähes minimiin, koska kukaan ei pystynyt hengästymiseltään puhumaan saati kannustamaan. Kaaripallo takoi kiitettävästi maaleja, mutta kaikki Tykkinaiset puolustivat urheasti eikä niitä maaleja ihan niin paljon sitten tullutkaan.

Toiseen erään mentäessä hiki vaan virtasi ja päässä takoi ajatus siitä, että loppuun saakka on kestettävä, vaikka tuomarin pelikello kaikkien meidän mielestä ihan varmasti jätätti. Toisella puolikkaalla Tykkinaisten tyyliin saimme hiukan enemmän virtaa ja katkoimme Kaaripallon hyökkäyksiä kohtuullisen paljon. Marika esitti jälleen kerran paraatipelastuksia ja vaikeista tilanteista saatiin pallo pois ainakin hetkeksi omalta alueelta. Pelin lähestyessä loppua tuli vähän fysiikkaa peliin, kun muutamat miehet ottivat vähän itseensä kovan karvauspelin, mutta onneksi vihdoin ja viimein tuomari puhalsi ottelun päättyneeksi. Vasta kättelyssä meille selvisi, mikä oli ottelun tulos ja ei niitä maaleja onneksi ihan niin paljon tullut, kun kentällä ollessa oletti. Sen verran kuitenkin, että laskuissa mentiin sekaisin. Mutta kuten moneen kertaan jo todettu, että ei se tulos vaan pelaaminen.

Kokoonpano
1 Marika Vierikko
2 Laura Autio
3 Kati Kyyrö
4 Anne Valtonen
5 Hanna Mäkelä
9 Anu Kuhmonen
11 Kati Santasalo
12 Tarja Tanttu
14 Leena Luoma
15 Pauliina Vuorinen

Tykkinaiset – Kaaripallo 0-13