Ennen omaa peliä osa Vierasjoukkueesta ja osa Tykkinaisista kävi Ratinasta seuraamassa TamU – MIFK -pelin TamUn kutsuvieraana. Lopulta takaa-ajoasemasta monien harhasyöttöjen jälkeen TamU nousi 2-1 voittoon. Jotenkin ottelun käsikirjoitus tuntui tutulta myös Tykkinaisista.
Riihitielle saavuttua lämmittelyt jäivät vähiin, kun peli aloitettiin heti vaatteiden vaihdon jälkeen. Tykkinaisia oli mukana taas iso joukko eikä lämpö ehtinyt kaikille siksi nousta edes pelin aikana. Vastustajajoukkue Vierasjoukkue pelasi urhoollisesti samalla joukolla läpi pelin.
Kuten olemme jo aiemminkin saaneet peliraporteista lukea, Tykkinaiset olivat jälleen ensimmäisen erän aikana hieman kohmeessa. Verkko heilahti omissa aluksi tiuhaan tahtiin, vaikka Marika venyi useita kertoja ilmiömäisiin pelastuksiin. Toinen erä oli jälleen parempi meiltä, mutta nämä Merjan sanojen mukaan liukkaat Vierasjoukkueen pojat heiluttelivat verkkoja myös tässä erässä. Tykkinaisetkin pääsivät muutaman kerran hyvään paikkaan, mutta lopullinen niitti jäi kuitenkin tekijäänsä vaille. Lopulta pilli vihelsi loppulukemiksi 13-0. Hyvä me!
Iltaa jatkettiin vielä molempien joukkueiden voimin Tykkinaisten tulevan sponsorin Kulttuuriravintola Railon terassilla. Meininki oli kansainvälistä, sillä keskustelua käytiin niin suomeksi, englanniksi, espanjaksi kuin ranskaksikin. Kiitos Tykkinaisille ja Vierasjoukkueelle hyvästä pelistä sekä jälkipeleistä!
Kokoonpano
1 Marika Vierikko
2 Laura Autio
3 Kati Kyyrö
4 Anne Valtonen
5 Hanna Mäkelä
8 Rita Koivunen
9 Anu Kuhmonen
10 Merja Kanervisto-Koivunen
11 Kati Santasalo
14 Leena Luoma
15 Pauliina Vuorinen
16 Terhi Tiittanen
17 Ansa Pohjola
18 Kaisa Soronen
22 Maiju Ollikainen
28 Maiju Hartman
30 Tanja Valtonen
Virpi Jern